Unelmien häät hirvihaaran kartanossa

Heinäkuisena keskiviikkona - kyllä, luit oikein, keskiviikkona - vietettiin Vilman ja Henrin upeita kesähäitä auringonvalossa kylpevässä Hirvihaaran Kartanossa Mäntsälässä. Kun puhutaan täydellisestä hääsäästä, tarkoitetaan yleensä juuri tälläistä juhlapäivää: aurinko helli Mäntsälän peltomaisemia, ja Hirvihaaran kartanon puutarha oli puhjennut täyteen loistoonsa.


Arkihäät keskiviikkona

Miksi valita arkipäivän häät? Vilman ja Henrin valinta juhlia keskellä viikkoa loi päivään aivan erityisen, kiireettömän tunnelman. Kartanon rauha tuntui syvemmältä, ja tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt vain heitä varten. Myös huoli vieraiden paikalle pääsystä oli turha - lähes jokainen kutsuttu pääsi osallistumaan, kun save the datet oli lähetetty hyvissä ajoin, ja kyseessä oli kuitenkin heinäkuu, jolloin valtaosa vieraista oli muutenkin lomalla.

hääpari hunnun alla herkässä hääkuvassa Hirvihaaran Kartanolla


Hääpaikkana Hirvihaaran Kartano

Juhlapaikkana Hirvihaaran Kartano on Suomen huippua, eikä juuri esittelyjä kaipaa: uskomaton valokuvaajan unelma, sillä vaaleat pinnat, vihreät takorautakehikot ja upeat kattokruunut luovat visuaalisen miljöön, jonka kauneuden kanssa on melkoisen vaikeaa kilpailla. Vilma ja Henri olivat lisäksi valinneet päiväänsä Hirvihaaran alkuperäisten ruskeiden samettituolien päälle valkoiset kangashuput, joka lisäsi ilmavaa tunnelmaa ennestään. Kartanon kaunis päärakennus teemahuoneineen ja huolella hoidettu pihapiiri tarjoavat loputtomasti kulmia potreteille ja ryhmäkuville.

Sulhasen ja bestmanien yhteiskuvat kuvattiin kartanon takakuistilla

  • Valmistautuminen: Minä ja kampaaja Sari Rannikko saavuimme hyvissä ajoin kartanolle, jonka ylin kerros oltiin varattu morsiamen ja kaasojen laittautumistilaksi. Samalla kun minä loihdin morsiamen ja kaasojen meikit ja Sari taikoi kampaukset, tarjoili Hirvihaaran ihana henkilökunta myös meille työn raskaan raatajille aamupalaksi uunituoreita, käsinleivottuja ja ihanan rasvaa tirskuvia karjalanpiirakoita. Jopa kokeneena hääammattilaisena täytyy todeta, että harvassa paikassa hääkuvaajat otetaan yhtä ilolla ja huomaavaisesti vastaan, kuin Hirvihaarassa <3

  • Vihkiminen: Vihkiminen tapahtui pienen ajomatkan päässä Mäntsälän historiallisessa punatiilisessä pitkäkirkossa, jonka kaunis vaalea sisusta jatkoi samaa linjaa koko hääpäivän vaalean teeman kanssa.

  • Valo: Heinäkuun aurinko on korkeimmillaan kirkas, mutta kartanon vanhat puut tarjosivat täydellisiä varjopaikkoja pehmeille ja herkille hetkille. Illan auringonlaskun aikaan karkasimme lähipelloille kuvaamaan iltapotretit, ja lasipaviljongin tanssilattialle osui mitä upein iltavalo.

  • Tunnelma & pukukoodi: Juhlassa yhdistyi kartanon arvokkuus ja parin rento, välitön rakkaus. Pukukoodiksi vieraille Vilma ja Henri olivat ilmoittaneet puvun, sekä naisille pitkän ja kesäisen juhlamekon, ja kaikista näkemistäni häistä tämä on ehkä ihanimpia pukukoodeja - kaikki se värien määrä sopi miljööhön täydellisesti.

Iltapotretit auringon laskiessa

Yksi päivän kohokohdista oli se hetki, kun karkasimme hääparin kanssa hetkeksi kahden kesken ilta-aurinkoon. Kun päivän jännitys oli jo lauennut ja virallinen osuus takana, Vilman ja Henrin välinen kemia pääsi todella oikeuksiinsa kameran edessä. Se on se hetki, jota rakastan työssäni eniten: kun hääpari vain on ja nauttii toisistaan.

Seuraava
Seuraava

Häämeikki - vinkit onnistumiseen